Siirry pääsisältöön

HUNin hallitus jär­jes­täy­tyi

Varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Oikarainen.

Pikatiedote HUNin hallituksen järjestäytymiskokouksesta 2021-1/  13.1.2021

Kokouksen tärkeimmät päätökset  

Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Oikarainen.  
Hallituksen sihteeriksi valittiin edelleen talousjohtaja Taru Lonka.  

Työvaliokuntaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi valittiin Ari Talja.  
Työvaliokuntaan kuuluvat lisäksi asiantuntijoina toiminnanjohtaja Heikki Majava ja talousjohtaja Taru Lonka.  

Hallitus merkitsi tiedoksi ja toimenpiteitä varten syyskokouksen tekemät muutokset toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon vuodelle 2021 koskien ICT-tuen henkilöresurssien säilyttämistä kesään asti entisellä tasolla sekä liikuntatoimeen lisätyt varat osallistumismaksujen pitämiseksi kohtuullisina ja oikeudenmukaisina.  

Toimikunnat ja niiden puheenjohtajat nimettiin ja ne ovat:

Vaikuttamistoimikunta: puheenjohtaja Jari Pekola,
Liikuntatoimikunta: puheenjohtaja Jukka Pulkkinen,
Jäsentoimikunta: puheenjohtaja Anneli Iltanen.  

Hallituksen helmikuun kokoukseen toimikuntien puheenjohtajat laativat toimikunnissaan tarkennetun toimintasuunnitelman/ kalenterin vuodelle 2021 sekä tarkennetun toimikunnan toimenkuvan.  

Liikuntatoimikunta laatii yhteistyössä toiminnanjohtajan kanssa hallituksen  maaliskuun kokoukseen esityksen osallistumismaksuista alkaen syksystä 2021.  

Ohjausryhmät vuodelle 2021 ja niiden puheenjohtajat ovat:

Annansilmät-Aitta  -ohjausryhmä: puheenjohtaja Mikko Apajalahti
ICT -ohjausryhmä: puheenjohtaja Mikko Apajalahti
Iiris Pro -ohjausryhmä: puheenjohtaja Jari Pekola
Käsillä-toiminta -ohjausryhmä: puheenjohtaja Juha Oikarainen
Palvelutoiminta -ohjausryhmä: puheenjohtaja Heikki Majava

Toimikuntiin ja ohjausryhmiin nimetyt julkaistaan pöytäkirjan yhteydessä.  Näitä täydennetään tarvittaessa tulevissa hallituksen kokouksissa.

Puheenjohtaja esitti linjauksiaan vuodelle 2021, minkä hallitus merkitsi tiedoksi.

Pikatiedotteen laati

Mikko Apajalahti
HUN ry, puheenjohtaja