Siirry pääsisältöön

YTM Tarja Par­viai­nen Helsingin ja Uudenmaan Nä­kö­vam­mai­set ry:n toi­min­nan­joh­ta­jak­si

Työt alkavat 16.6.2022.

Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu yhteiskuntatieteiden maisteri Tarja Parviainen. Hän siirtyy HUNiin Autismiliiton toiminnanjohtajan tehtävästä. Tätä aiemmin hän on toiminut mm. avopalveluista vastaavana palvelupäällikkönä Autismisäätiöllä.  Vuodet 2020-2021 Tarja toimi Vammaisfoorumin varapuheenjohtajana, jonka kautta hänellä on kokemusta laajasti vammaisuuteen ja myös näkövammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Hakijoita HUNin toiminnanjohtajaksi oli  16.  Rekrytointiryhmä järjesti kolme karsintakierrosta, joista kaksi sisälsi haastattelun. Hakijoiden taso oli korkea. Tarja erottui kokemuksensa ja HUNin toiminnanjohtajan tehtävään soveltuvan monipuolisuutensa sekä avoimen persoonansa ansiosta.

"HUNin toiminnan elinvoimaisuuden varmistaminen muuttuvassa toimintaympäristössä on vastuullinen tehtävä. Uskon, että aiempi kokemus ja asiantuntemus antavat minulle hyvät eväät tehtävän hoitamiseen. Tehtävässä pystyn myös hyödyntämään paikallisia ja alueellisia verkostoja ja  luomaan myös uusia. Kiitän yhdistyksen hallitusta tehtävään valituksi tulemisesta", toteaa Tarja Parviainen.

Tarja aloittaa työt 16.6.2022.